Maanmittarikillan Tuki ry?

Maanmittarikillan Tuki ry on Teknillisen korkeakoulun Maanmittarikillan tukiyhdistys. Yhdistys on perustettu vuonna 1998 Maanmittarikillan 100-vuotisjuhla- ja historiakirjaprojektin tueksi. 100-vuotista kiltaa juhlittiin ja historiakirja "Sen täytyy olla maanmittari" julkaistiin vuonna 2001.

2000-luvulla Tuki toimi killan apuna mm. International Geodetic Students Meeting -tapahtuman järjestelyissä vuonna 2004. Vuodesta 2007 alkaen Tuen toiminnan pääpaino on ollut Maanmittarikillan alumnitoiminnan käynnistämisessä. Tuki myös myy edelleen historiakirjaa, jonka painosta on jäljellä muutamia kymmeniä kappaleita.

Näin yhdistyksen perustamisesta, toiminnasta ja tulevaisuudennäkymistä kertoi tiedottaja Timo Ikola vuonna 1999:

Ihmiset ovat hieman hämmästelleet, mikä porukka tätä historiaa oikein tekee. Siellä täällä vilahtaa epämääräinen nimi Maanmittarikillan Tuki ry. Epäselvyyttä on syntynyt osin ehkä aiheestakin, mutta mitään hämäräperäistä salaseuraa tai välistä vetämistä tähän porukkaan ei liity.

Maanmittarikillan Tuki ry on rekisteröity yhdistys, joka perustettiin 13.11.1998 Polyteekkarimuseossa. MKT:n (lyhenne) sääntöjen mukaan sen tehtävänä on tukea aatteellisesti ja taloudellisesti Teknillisen Korkeakoulun Maanmittarikillan toimintaa. Yhdistyksen perustamistarve syntyi historiaprojektissa. TKY:n uusien sääntöjen ja silloisen politiikan perusteella vanhasta "alayhdistys" -käsitteestä pyrittiin eroon. TKY suositteli, että vähänkin suurempaa rahaliikennettä harjoittavat yhdistykset rekisteröityisivät ja sitä kautta muuttuisivat virallisiksi oikeustoimijoiksi epämääräisen "alayhdistys" -porukan sijaan. Tänään TKY:n kanta on hieman lieventynyt, mutta historiaprojektia aloitettaessa katsoimme että tällainen järjestely olisi paras vaihtoehto.

Killan historian tekeminen ei ole halpaa. Meille suositeltiin, että yksinkertaisin tapa hoitaa suurehkotkin rahaliikenteet laillisesti on perustaa rekisteröity yhdistys. Sama yhdistys voi kerätä tarvittavat varat painotyöhön ja tehdä tarpeelliset päätökset kiltaa joustavammin.

Maanmittarikillan Tuki ry:n perustajat skoolaavat

MKT:n perustamiskokouksen läsnäolijat kepeissä tunnelmissa. Vasemmalta Ryynänen, Alin, Kärkäs, Ikola, Kukkonen ja Harju. Katri Koistinen kameran takana

Suuremmat killat ja alayhdistykset ovat laittaneet rekisteröitymisensä vireille. Maanmittarikilta ei sitä ole tehnyt. MKT:n perustamisen jälkeen killan ei sitä välttämättä tarvitse tehdäkään, vaan MKT voi toimia Maanmittarikillan edustajana, jos rekisteröitynyttä yhdistystä johonkin kaivataan. Konkreettisena esimerkkinä voisivat olla vaikkapa erilaisten porukoiden tekemät työkeikat, jotka voitaisiin tehdä MKT:n nimissä ja jonka jälkeen MKT tukisi projektia.

Toistaiseksi tällä yhdistyksellä on vain yksi päämäärä. Se pitää huolen, että killan 100-vuotishistoria julkaistaan Kevätpäiväntasauksessa 2001. Sitä ennen yhdistys ei ota mitään muuta vastuulleen. Sen jälkeen tilanne on auki ja kannattaakin miettiä mitä sitten . MKT voisi tuolloin ottaa esimerkiksi kopiokoneen pyöritettäväkseen. Samoin killan kaikki suurempaa rahaliikennettä vaativat tapahtumat voisi tehdä sen kautta. Yksi vaihtoehto on myös MKT:stä luopuminen ja sen sulauttaminen kiltaan. Ei tällä toiminnalla mitään itsearvoa ole eikä mitään rahastoja ole tarkoitus lähteä keräämään. Meidän tärkein toiminta on edelleen kiltahuoneen ympyröissä ja kaikissa killan tapahtumissa.

Mielenkiintoinen uusi toimintatarkoitus historian jälkeen voisi olla alumnitoiminta, joka on TKK:lla kovassa huudossa. Alumni tarkoittaa yhteistyötä jo työelämään siirtyneiden maamittareiden ja opiskelijoiden välillä. Siis jonkinsortin fuksitoimintaa työelämän ja opiskelijoiden välillä. MKT:stä voisi muodostua jonkinlainen entisten kiltalaisten kilta, joka hoitaisi maamittareiden alumnitoimintaa.

MKT:ssä ei todellakaan ole kyse mistään hämäräperäisestä välistä vetämisestä, vaan täysin avoimesta toiminnasta, joka on pantu pystyyn käytännön vaatimuksista. Se, että historia julkaistaan tällaisen uuden yhdistyksen kautta, ei muuta tilannetta mihinkään siitä, että kyseessä on Maanmittarikillan historia. Oikeastaan on turha mainita mitään Maanmittarikillan Tukea vaan se on kiltalaisten tekemä juttu. MKT on vain tarpeellinen työrukkanen, etteivät kädet känsiintyisi.